8. elo, 2015

SM-Vetouistelu Nuasjärvi

Tein kilpailualueelle viikkoa aikaisemmin treenimatkan ja lupaavalta vaikutti. Arvioin molempina päivinä tarvittavan ainakin 30 000 pistettä ja se olisi meilläkin tavoitteena. Lauantain kisapäivä oli heikkotuulinen ja aika aurinkoinen. Kisaan oli karsittu suomen eri cupeista 160 parasta venekuntaa joten vastusta oli luvassa. Kisan alussa oli pitkä siirtymä järvelle ja Hokkasen Kari (säippien suunnittelija) ajoi aloituksessa meidän rinnalla ja vaihdoimme pari sanaa kun hän näki meidän uniikit säippätelineet. Hokkanen myös kuvasi telineet kun  meillä oli hänen valmistamat säipätkin telineissä. Näissä telineissä voi pitää säippiä pitkinä joten veneessä on tilaa liikkua.  Eeliksen kanssa ajoimme Nuasjärven keskelle eräälle saarelle josta odotimme tulevan isoja ahvenia. Neljään vapaan tuplauistimet ja melkein heti nappasi iso kala kiinni joka irtosi mutta onneksi se otti uudelleen ja saimme 3 kilon hauen, joten alku vaikutti lupaavalta. Ahvenia tuli myös mutta pienempiä kuin treeneissä, kalan tulon hiipuessa nostimme vieheet ylös ja ajoimme taas seuraavaan paikkaan. Saimme 2 mitta ahventa,mutta tähän paikkaan ei käytetty aikaa kuin alle puoli tuntia. Jatkoimme matkaa ja tulimme jo takarannalle ja kohta oli tuplatärppi, kaksi haukea kyytiin ja vielä hetki uistelua.Seuraavana  tulimme jo kisan voittopaikalle. Aloitimme saaren itälaidalta ja haukia tuli mutta mittakaloja vähän.Saimme pari ahventa myös. Vastapuolelle tuli myös säippävene ja he näyttivät nostelevan ahvenia kyytiin ihan pienestä kohtaa eikä me kehdattu eikä oltaisi mahduttukaan uistelemaan samalle paikalle. Nämä paljastuivat lopulta kisan voittajiksi. Tämäkin paikka tyhjeni joten palasimme aloituspaikkaan katsomaan olisiko ahvenet tulleet sinne mutta saimme vain yhden hauen. Lähdimme takaisin kun polttoaine näytti alkavan hiipua. Tankkasin varakanisterista ja puoli tankkia oli enään käytössä kilpailun loppuun. Saavuttuamme Rimpisalmen puolelle saimme yhden hauen ja uistelimme eteenpäin kohti lähtörantaa, matkaa oli 10 kilometriä vielä. Tässä vaiheessa kisaa oli pitkä tauko kalan tulossa jona aikana saatiin tuo yksi hauki vain. Rimpisalmen puolivälistä alkoi tulla haukia, tripla tärppi ja kaikki hauet nosteltiin kyytiin. Eräässä kohtaa kävi kunnon tärppi ja vain siiman pää jäi jäljelle, iso hauki vei vaapun. Jonkin matkan päästä oli kahden kilon hauki kiinni mutta vain hetken, näitä kaloja olisimme tarvinneet. Lauttalahteen oli tarkoitus vielä mennä mutta polttoaine näytti ettei voida, lenkki olisi ainakin 10 kilometriä joten säästimme sunnuntaille tämän paikan. Kisan loppuun asti uistelimme lähtörantaa kohden ja punnitukseen päästyämme näkyi olevan heikosti kalaa tutuillakin uistelijoilla. Meillä oli n,15 haukea (13kg) ja ahvenia 5 kpl (1,6kg). Ensimmäisen päivän jälkeen olimme sijalla 18, kolme sijaa jäätiin palkinnoilta, pisteitä oli 18 700. SUNNUTAIN KISA: Nyt poistimme tuplauistimet niiden sotkujen vuoksi ja lisäsimme säippiä pari lisää. Aloitimme samasta paikasta kuin edellispäivänä ja kaksi kierrosta saaren ympäri antoi yhden hauen. Olisimme ajaneet eilisille paikoille järven perälle mutta tuuli oli aika navakkaa joten luovuimme ajatuksesta. Palasimme takaisin päin ja uistelimme kahta uutta paikkaa ja toiseta tuli alamittaisia haukia ja ahvenia. Siirryimme eiliselle paikalle Rimpisalmeen ja samalla kun vieheet olivat pyynnissä saimme hauen, mutta se jäi ainoaksi. Aikaa oli mennyt jo paljon ja vain kaksi haukea oli kyytiin saatu. Neljältä loppuisi tämä kisa ja kello oli jo yli kaksitoista joten viimeinen valttikortti oli Lauttalahti joten suuntasimme sinne. Aloitimme uistelemaan reunoja ja tultuamme samalle paikalle josta sain treeneissä haukia saimme 1,5 kg,n hauen. Pieni toivon kipinä syttyi ja mitä peremmälle uistelimme sitä useammin oli hauki kiinni mutta suurin osa oli alamittaisia. Yhdestä kohtaa tuli useita ahvenia mutta kaikki alamittaisia, näillä paikoilla uistelimme loppuun asti ja tuloksena oli yhteensä 8 haukea (10,430). Sunnuntain sijoitus oli 32, pisteitä oli 10 430. Molempien päivien loppusijoitukseksi tuli  21. sija ja kokonaiskisan toiseksi paras haukisaalis. Tavoite oli 10 joukkoon mutta ensimmäisen kerran olimme SM-uistelussa joten tyytyväinen saa olla tähän sijoitukseen. Joukkeena olimme 10,s ( Meri-lapin urheilukalastajat).