Pilkkikauden avauskisa

Kauden avauskisa oli Råneon Strömsundissa olevalla järvellä. Järjestäjät kertoivat ettei tällä järvellä ollut koskaan pidetty pilkkikisoja, ainoastaan kesällä siellä oli kalastettu ja kaloja oli tullut paljon. Kilpailuaika oli 2h 30min ja kaikki kalat hyväksyttiin  kilpailukaloiksi. Lunta oli jään päällä 15cm ja jäätä ainakin saman verran, pakkasta oli -8.

Aloitin kilpailun pohjoisreunalta kapeikosta ja parin minuutin odottelun jälkeen sain Lätkällä  pienen ahvenen  mutta toista ei kuulunut. Kairasin lähemmäksi rantaa ja Lätkällä tuli jälleen pieni ahven. Vaihdoin Ellu 85 lyhyellä n,7cm tapsilla ja sainkin jälleen kaksi  samanlaista pientä ahventa.  Menin ihan kaislikon eteen ja vähän aikaa uitin isoa Ellua ja ahvenia tulikin 5 perä jälkeen, taas samoja pieniä. Menin kaislikon reunaa 10m eteenpäin ja kaksi pientä ahventa tuli isolla Ellulla. Siirryin taas eteenpäin mutta tyhjältä vaikutti , kokeilin ulompaakin mutta ei antanut järvi elonmerkkejä. Palasin niille reijille josta olin saanut kaloja mutta nekään ei antanut enään mitään, tiesin nyt että vanhat reijät saa hylätä. Juoksin kapeikon vastarannalle ja sain ekasta reijästä yhden pienen ahvenen mutta vaikka kuinka hain niin kaloja ei enään millään tuntunut löytyvän.

Paikalle tuli ruotsalainen pilkkijä ja sanoi saaneensa vain 6 pientä ahventa joten päätin poistua paikalta ja mennä porukan luo joka oli jo jonkin aikaa viihtynyt lähellä olevan niemen kärjessä. Kuulostelin miten olivat saaneet ja yhtä kalaa reijästään oli tullut joten piti tosissaan miettiä seuraavaa taktiikkaa.

Olin huomannut jo aikaisemmin että lähellä lähtöpaikkaa vasemmalla reunassa oli kaksi pilkkijää ollut kilpailun alusta asti. joten päätin juosta takaisin järven yli ja tein reijän kaislikon eteen ja kohta sainkin pari pientä ahventa. Jaanakin näkyi pilkkivän lähistöllä ja vaihdoimme pari sanaa, ei ollut montaa ahventa saanut ja hänkin siirtyi  lähemmäksi rantaa ja alkoi saamaan ahvenia. Vaihdoin Ellu 55 leveä puoli alaspäin kun vettäkin oli vain reilu metri niin se ei hidastanut pilkkimistä. Morrin asiaa ajoi ns,hengetön eli paljas koukku kun syöntikin oli näin heikko.tällä viritelmällä sain heti 8 pientä ahventa. Menin kaislikon reunaa eteenpäin ja melkein kaikista reijistä sain ahvenia maximissaan 3kpl.

Aika kului nopeasti ja pian kisa oli ohi. Sain kaikkiaan 57kpl pieniä ahvenia ja yhden särjen, kalojen keskipaino oli 15,3gr ja tulokseksi sain 873gr. Neljänteen sijaan kauden avauskisassa täytyy olla tyytyväinen. Voittajalla oli 1090gr eli en nyt ihan hirveästi jäänyt jälkeen. Jaana sai 444gr ja 6 sija. Jaanalla ahvenia 28kpl ja keskipaino 15,8gr.

Kisan järjestäjä totesi ettei tänne tulla enään järjestämään kisoja, sen verran heikkoa oli kalan tulo. Ruotsissa kun on mielin määrin parempiakin kilpailujärviä. Tulipa tämäkin järvi testattua kisajärvenä.  Viikon päästä alkaa Meri-Lapin urheilukalastajien järjestämät 3 järven cup ja silloin on uusi järvi käytössä Martimojärvi Simon Alaniemellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *