Luulaja, Jämtön pilkit

Vilho Neijonen, Minä ja Jouni Kemppainen

Jämtön, Luulajan suurimmat kisat johon tulee paljon suomalaisia ja ruotsalaisia pidetään Jämtön lahdella ja kisa alue on rajattu n,2,5km pituiseksi. Kalaa on hyvin ja lähtörannasta tulee lahnaa ja särkeä sekä ulkoa mereltä tulee särkeä ja ahventa. Täällä en ollut käynyt kuin viimeksi 2013 ja päätin luottaa vanhoihin kalapaikkatietoihini.

Kisan aloitin kävelemällä 2km päässä olevan saaren edustalle jonne tuli myös 4 muuta pilkkijää, kalapaikat ovat yleensä lähellä rantaa mutta kun ruotsalaiset pysähtyivät ulommaksi jäin minäkin. Odottelin muiden siirtymistä poispäin ja pilkin pieniä ahvenia sillä aikaa, kun muut olivat kauempana. Menin kokeilemaan rannasta, toinen reikä antoi särkiä ja siirryin edelleen rantaa eteenpäin ja kolmas sekä neljäskin reikä antoi isoja särkiä joten menin ulommas rannasta ja seurasin kun muut siirtyivät kauemmaksi.

Muiden oltua riittävän kaukana palasin rantaan ja aloitin särkien nostelun, Särki-Ellussa oli 12cm tapsi ja 0,18 siima sekä koukkuna 16nr kulta-puna, kaikki syötit kelpasi särjille ja niiden koko oli n,70-250gr joten pönttö alkoi täyttyä nopeasti. Tunnin sain olla yksin kunnes muut huomasivat minun olevan paikoillaan ja tulivat apajille. Pöntön täytyttyä katsoin kelloa ja 1h 1/2 oli mennyt. Muut istuivat takana ja vaivihkaa otin pussin ja kintaan jolla peitin pöntön reijän ettei kalat hypi ulos ja viritin uuden kalapussin eteeni jalan viereen ja jatkoin kalojen pilkkimistä siihen.Särkien koko oli jo pienentynyt jo paljon mutta en vaihtanut paikkaa vielä. Puoli tuntia oli kisa-aikaa jäljellä kun hauki iski pilkkiin.Sain taiteiltua hauen jäälle ja kysyin takana olevalta ruotsalaiselta kelpaako hauki punnitukseen, hän sanoi että reppuun vaan se kelpaa, minä tokaisin ”reppu on täynnä ei mahdu” oli hänellä hauska ilme kun tajusi paljonko minulla oli kalaa ja kävi katsomassa tilannetta. Särki katosi n,15min ennen kisaa ja kiersin pussi kädessä vanhoja reikiä ja löysin vielä yhden reijän joka antoi pieniä särkiä. Koko kisa meni samalla Särki-Ellulla kult-Hopea ja 0,18 tapsikin kesti hyvin vaikka vähän jouduin isojen särkien kanssa hidastamaan nostossa. Punnituksessa kävi selväksi että oma tulos olisi suurin eli 20,083kg, seuraavalla oli 14kg ja hän pilkki Ellu 85 hop-hop eli kaksois voitto Ellulle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *