AAMUPÄIVÄN PILKIT
Perinteiset Vapunpäivän pilkit pidetään Mettäjärvellä Ruotsin puolella Pullingin laskettelurinteen takana. Minulle oli jo varmaan viidestoista kerta ja tällä kertaa samalla kauden päätöskilpailut. Kisa-alueet on rajattu havuilla ja raja kulkee järven pitkittäis suuntaisesti ja alueella on pituutta reilut 2km.Tänä vuonna rajoja oli jatkettu pituussunnassa edellisvuoteen verrattuna.Pilkkijöitä oli lähemmäs 200.Vettä satoi koko ajan. Aamun kilpailu on järven länsilaita ja suunnistin melkein takarajalle vanhoille tutuille paikoille.Aloitin ihan rantapenkan reunasta ja tein kolme reikää eikä minkäänlaista merkkiä kaloista. Menin ulommaksi rannasta olevalle matalle ja tein useita reikiä mutta tämäkin hyvä paikka oli tyhjä. Syvemmällä joku pilkkijä näytti saavan ahvenia ja saikin ”kavereita” ympärilleen, päätin olla menemättä sinne ja palasin takaisinpäin. Jää oli melkein lumeton ja pari pilkkijää oli istunut jo jonkin aikaa isolla lumisella alueella. Menin katsomaan tilannetta,toinen näytti saavan ahvenia ja särkiä joten kairasin reijän 15m päähän ja kisan ensimmäiset kalat löytyivät. Katsoin kelloa ja 20min oli kulunut jo kisa-aikaa ja kun päivän molemmat kisat on 2 tuntisia oli mennyt varmaan jo liikaa aikaa kalan hakemiseen.Tältä reijältä tuli varmaan kilon verran 15-30gr,n ahvenia.Tein uusia reikiä ympärille mutta reijät antoivat vain muutamia pieniä ahvenia. Jatkoin matkaa edelleen lähtöpaikkaa kohden ja kokeilin syvemmältä n,7 metristä ja sainkin joitakin ahvenia.Sain myös päivän suurimman n,200gr ahvenen ja perään heti toisen vielä suuremman mutta liian varovasti kehin ja onnistuin pudottamaan sen. Jatkoin syvällä pilkkimistä kisan loppuun ja jotkin reijät antoivat kalaa mutta pieniä. Kaksi tuntia meni tosi nopeasti ja tässä vaiheessa päätin pilkkiä iltakisan syvällä. Punnituksessa kalaa oli kertyny 1779gr ja 6sija,Se pudotettu ahven olisi nostanut sijoitukseni korkealle.
ILTAPÄIVÄN PILKIT
Heti punnituksen ja lyhyen tauon jälkeen alkaa iltapäivän kisa joka on puolestaan itäpuolella järveä. Vaatteet olivat edelleen märkinä sateen jäljiltä ja nyt aloitin kisan puolesta välistä kisa aluetta läheltä syvänteen päätä. Aluksi täytyi kokeilla vanha hyvä kalapaikka mutta se oli tyhjä.Nyt suunnistin syvälle 7 metrin veteen ja ahvenet löytyivät nopeasti mutta ne olivat tosi pieniä.Ahventen koko oli pääasiassa 5-15gr mutta sekaan tuli joitakin 20gr,n ahvenia. Jatkoin rinnettä eteenpäin ja pilkin koko ajan Särki-Ellu Hop-Hopealla ja 16nr kulta koukulla. Kalat katosivat välillä ja siirryin vain eteenpäin koko ajan kunnes taas tuli vastaan pieniä ahvenia.Pienet ahvenet eivät loppuneet millään mutta koko oli pienempää kuin ensimmäisessä paikassa,Syvyys näytti olevan aika tarkalleen 6-7m joten kova kehiminen siinä oli. Päätin kuitenkin palata viimeiselle vartille paikalle josta löysin isompia ahvenia. Kairaamani reikä tällä paikalla antoi heti suurimman ahvenen tässä iltakilpailussa joka oli peräti 50gr. Tämäkin 2 tuntia meni nopeasti ja punnituksessa minulla oli 1507gr.Sijoitus oli toisella kymmenellä.