Vetouistelun Motonetcup 1.osakilpailu

Portimojärven mitalistit:Venekunnat 1.Iltanen 2.Koskela ja 3.Jaako

Eteläportimojärvi on Ylitorniolla sijaitseva n.2,5 km,n pituinen matala ja heinikkoinen järvi. Vesi oli korkealla ja ensimmäistä kertaa pääsimme uistelemaan sellaisille alueille jotka ovat olleet täysin heinikkoisia edelliskerroilla. Kilpailukaloina oli kaikki lain sallimat ja yleensä pääosa saaliista on ollut pientä alle kilon painoista haukea. Kilpailuaika oli 5 tuntia klo.11.00-16.00. Miehistössä Lassheikki Eelis aloitimme pohjoisrannalta pienen joen suulta josta tuli heti 3 haukea yht,3kg. Yksi rinki ja vieheet ylös ja siirryimme pohjoisrantaa itään kilometrin verran.Aloitimme ulompaa rannasta mutta ensimmäiset hauet tuli vasta n,1metrin vedestä.Haukea tuli hyvinkin mutta ne oli pieniä. Tällä kohdin uistelimme rantaa n,300m edestakaisin ja haukia nousi tämän tästä. Parhaimmillaan meillä oli 3 yhtaikaa kiinni ja ensimmäisen tunnin täytyttyä kalasaalimme oli n.15kg. Puhelu joukkuekaverin veneeseen järven toiselle puolelle paljasti tilanteen ja tiesimme olevamme hyvissä asemissa. Siirryimme toisella tunnilla hieman vielä eteenpäin ja onnistimme löytämään uuden samanveroisen paikan. Kaloja tuli jälleen hyvässä vauhdissa ja tuplatärppejä tuli monta kertaa. Meillä oli kahteen mieheen välillä täysi työ mutta saimme välissä hengähtääkin hieman. Kaksi tuntia oli täynnä ja vajaa 30 kiloa haukia oli jo noussut. Keulassa vedimme papukaijavärejä ja perässä ruskeaa neljällä vavalla yhteensä. Edelleen olimme ainoana veneenä täällä pohjoisrannan itäreunoilla,toiset uistelivat Etelässä Lapinlahdessa ja kisa- alueen edustoilla. Kalan tulo hiipui jonkin verran ja neljännellä tunnilla kävimme aloituspaikassa joen suulla ja saalis kasvoi vain parilla kilolla.Aikaa tuhraantui puoli tuntia joten menimme lujaa takaisin kalapaikoille ja saalista alkoi tulemaan jälleen. Ensimmäinen pakki ( 40kg) täyttyi juuri viimeisen tunnin alettua ja samalla kalan tulo alkoi olemaan jo vaikeaa. Ilma kirkastui hieman poistimme takavavoista ruskeat ja laitettiin papukaijat ja samantien alkoi tapahtumaan. Kilpailun loppuun asti olimme tällä kalapaikalla ja viime tunnilla saimme vajaat 10 kiloa. Punnituksessa näimme kaloja tulleen hyvin ja n,9 venekunnalla oli yli 40 kiloa ja voittajalla 54 kiloa. Meillä oli 48 kiloa ja sijoituksena 3. Hyvä alku Motonetcupin alkuun. Tuloksia voi seurata www.motonetcup.fi .Seuraava osakilpailu on ensi viikonloppuna Tornionjoella Karungissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *