
Vuorossa oli 3-järven cup finaali Sattajärvellä. Kovat pakkaset olivat juuri hellittäneet ja aamulla ennen kisaa oli enään -5 astetta. Itse en ollut käynyt lainkaan treenamassa mutta etukäteen sain tietoa ettei kala ole ollut syönnillään. Cupin kiersin 9 vuotiaan siskon pojan Konstan kanssa josta näyttää tulevankin kova kilpapilkkijä, jos vain kalaa on alla, Konsta kyllä saa ne ylös. Aloitettiin kisa heti lähtörannasta mutta ei saatu mitään ja reilu siirtyminen ulommas lähelle erästä matalikkoakaan ei tuottanut tulosta. Seuraavat reijät tein matalikon rinteen alareunaan ja sainkin pari ahventa ja niin sai Konstakin. Konsta esitteli minulle välillä ahventa ja välillä särkeä ja poika oli yhtä hymyä. Tein kolme reikää, jokaisesta tuli n,20 ahventa putkeen ja pari särkeäkin. Cuppia johtava Oravan Jani ja Neijosen Ville olivat myös tällä paikalla mutta hieman ulkona matalikosta. Jossain vaiheessa Janikin oli poistunut mutta Konstan kanssa pysyttiin täällä. Jaanakin tuli pian samalle matalalle ja saikin hyviä ahvenia heti. Kalojen koko oli pääasiassa n,15gr mutta antoi myös 70gr tuurikaloja. Kaikilla meillä kolmella oli Lätkät kulta-hopeana ja minulla oli lisäksi Ellu 37 Hopea-Messinki jolla pilkin aina loput kalat reijistä. Morreina oli puna kromi 16nr koukut ja paljas 16nr koukku. Konsta kävi välillä juoksemassa ettei palellu kun hän istui melkein koko kisan yhdellä reijällä. Jaanan kanssa reijitettiin matalikko täysin ja oltiin loppuun asti täällä. Konstan kisa loppui puolituntia ennen meitä ja hän pääsi lämmittelemään mökkiin. Punnituksessa näkyi olevan tosi pieniä pusseja joten jännää oli miten käy. Konstan kalat painoivat 324gr ja hän sijoittui toiseksi mutta voitti cupin ja lisäksi vielä seuran mestaruudenkin. Jaana sai 985gr ja voitti naistensarjan, minä puolestaan sain 1343gr ja miesten sarjan voitto. Suurimman saaliin 1470 gr sai sarjasta Nuoret 16v Verner Vinni ja Verneri pilkki Ellu 85. Hyviä pilkkijä nuoria on tulossa joukkoomme.