SM kilpailut tuli käytyä ja oli todella mukava reissu ja mielenkiintoisia mukavia ihmisiä tavattiin. Hotelli Aadassa oli hyvä aamupala ja porukalla mietittiinkin jälkeenpäin että ei tullut kerrankaan nälkä kisan aikana niin kuin yleensä. Sitä voitiin siis kutsua sen reissun yhdeksi kohokohdaksi. SM saaliit eivät päätä huimanneet mutta kokemusta tuli paljonkin ja meidän seuran nuoret pääsivät palkinnoille kuitenkin.Lapista tuli pari SM mitalistiakin.
Tämä 2 viikkoa on ollut meille urheilukalastajille yhtä tunteiden vuoristorataa monellakin tapaa mutta ei siitä nyt sen enempää. Hiihtoloma viikko lopuillaan ja Ajoksen meri cupiin lähdimme taas innolla. Eelis ja Toni oli jo viikolla kolaillut meille parkkipaikkaa paremmaksi että saamme kisat pidettyä…..(heh, heh, hyvä pojat!) Osallistujia tuli nyt 48, hiihtolomaviikko verotti osallistujia ja päällekkäiset kisat sekä sumuinen ja sateinen keli.Kilpailuaika oli 4 tuntia ja siirtymät 30+45 min. ja kilpailukalana vain ahven.Olimme taas päättäneet mihin menemme minä menin 3,5 km,n päähän poijulle varmalle kalapaikalle josta olen joskus muutama talvi sitten voittanut Kemin mestaruuspilkit. Mika päätti lähteä etsimään ja tarkistamaan parit matalikot. Oli hirveä työ taas kävellä, lumi petti koko ajan jalkojen alla ja kävelin yksin tehden reittiä. Oli hirveä sumu ja eteenpäin ei juuri paljoa nähnyt. Tietenkin olisi ilmeisesti ollut valmista reittiäkin tarjolla mutta…. tuli taas ”innostuttua liikaa luulemaan itseäni voittamattomaksi.Siellähän oli jo Toni ja Eeliskin raahautunut paikalle ja olin n.10 minuuttia myöhässä aloituksesta. Heti ensimmäinen reikä ja sain ahvenia mutta siitähän se alkoi hakeminen sitten. Tietenkin taas pilkin pääosin lätkällä ja sini/punamorri toimi paremmin kuin oranssi morri. Pienemmät ahvenet pilkin 55 ja särkiellulla.Lopussa jouduin vaihtamaan kupariseen lätkään ja kyllä silläkin sai houkuteltua kaloja ottamaan.Kun jaksoi kairata siinä poijun ympäristössä niin saattoi aina saada muutamia ahvenia, pääosin pientä mutta oli muutama vähän isompikin. Kala oli huonolla otilla ja se pistikin miettimään siinä että onkohan se muuallakin yhtä huonolla otilla ja taisikohan se erään veikkaama 12 kg,n kilon ahvensaalis olla mahdollinen tänään. Toni ja Eelis kaikkosivat siitä sitten puolentoista tunnin jälkeen ja minä jäin sinne kairailemaan kun joka paikkaan oli niin pitkä matka ja en halunnut enää tuhlata aikaa kävelemiseen.Sain ehkä n. vajaa 2 kiloa enään sen puolivälin jälkeen. Lopetin kisan 20 minuuttia vaille että ehdin ja jaksan kävellä takaisin. Punnituspaikalla näytti olevan jo isot saaliit punnittu. Minun ahvenet painoivat 3,9 kg. Miesten voittaja yli 13 kg!! Ja naisten voittajalla Eijalla seurakaverilla 8 kiloa ja isoja ahvenia ja kaiken lisäksi Mika näytti hänelle aloituksessa kartalta paikan mihin mennä kun Eija ei oikein tiennyt mihin mennä…just niin. Annella joka tuli toiseksi oli myös 8 kiloa mutta vähän alle Eijan saaliin painon.Anne oli pilkkinyt vähän kauempana ja hyvin on alkanut Annen olkapään toipuminen ja kisakunto taas löytymään.Huh,Huh. Mika oli seilannut ympäri meri aluetta ja etsiskellyt sitä ”pommipaikkaa mutta ei onnistunut ja hänen tulos alle 2 kiloa. Mitä me tästä opimme….no minä opin että ehkä voisi joskus randominakin mennä johonkin muualle ja katsoa vähän mihin porukka kertyy tai sitten ei. Eikä luottaa aina siihen että se kala on siellä missä ennenkin on ollut, tai ainakaan se iso kala.
Ensi viikonloppuna cup jatkuu mutta vain särkikalat käyvät ja painot ratkaisee. Eli minunkin pitäisi löytää semmoinen ainaki yli 10 kg,n särkipaikka jos cupissa mielii pärjätä. Mutta aijon sinnillä yrittää!