Råneo, Kängsö Jämtön lahti

Perjantain Oulunjärven pilkkiviikon avajais kisassa en löytänyt kaloja joten lauantai ja sunnuntai korvasi perjantain.

Lauantain Keminmaan venesataman salakkapilkit meni kyllä hyvin. Kolmen tunnin kisat ja satama allas vain käytössä sekä salakkaa jään alla vaikka kuin paljon. Hyvin tuli kilpailijoita paikalle joten helppo kisa ei ollut luvassa. Aamulla viritin Ellu 55 ja siihen 0,14 siiman ja paljaan 18nr koukun. Satamassa on kolme metriä vettä mutta salakka on aika pinnassa joten pilkin kairan mittaisella siimalla koko kisan. Syötteinä käytin kärpäsen toukkia mutta pelkkä survari tuntui toimivan tällä kertaa parhaiten. Kisassa kolmas reikä osui kohdalleen ja 2h 45 min yhdellä reijällä ja viimeinen vartti piti siirtyä rannemmas josta tuli vielä kymmenkunta salakkaa. Salakoita kertyi 5,4 kg ja ykkössija, kakkosella 4,6kg.

Sunnuntain kisa oli Ruotsissa Råneossa Jämtön lahdella, aluetta ei oltu rajattu mitenkään joten kilpailijat saivat mennä minne halusivat. Kisa oli 4 tunnin ja kaikki kalat paitsi hauki ja made ei kelvannut kilpailukaloiksi. Lähdin ulkoluodoille ja perille päästyäni sinne näytti tulevan noin 20 pilkkijää, vilkaisin kelloa ja siirtymää oli vielä 10min jäljellä joten päätin vaihtaa paikkaa parin kilometrin päässä olevalle saarelle josta sain viime keväänä voiton 20 kilolla. Saarella ei ollut kuin kolme pilkkijää mutta ei kalojakaan ollut sen enempää. Ei muuta kuin uusi kohde ja nyt lähdin paikkaan josta Jaana sai Ruotsin piirinkisoissa hopeaa ja odotuksena oli suuria ahvenia yli kymmenen kiloa. Jälleen kaksi kilometriä siirtymää, pipokin oli jo päätynyt taskuun ja takki auki kun aurinko paistoi ja ei tuulen virekkään käynyt. Paikalla näkyi useita pilkkireikiä ja avasin ensimmäisen josta heti iski 300gr ahven, vilkaisin kelloa 11.30 tasan eli puoli tuntia meni ja neljä kilometriä ulkoluodolta jonne oli lähdöstä n,2,5 kilometriä, matkaa kalojen luo olin taittanut 6,5 km. Tämä eka reikä antoi 1kg ahvenia seuraava pari pienempää mutta kolmas antoikin särkiä eikä mitään ihan pieniä. Tällä reiällä olin 1h 30 min ennen kuin hauki iski ja koitin väsyttää sitä mutta tapsi katkesi, kaloja oli jo hyvin tullut ja ehdin jo laskea että 2 tunnissa saan pöntön täyteen mutta eihän siitä enään mitään tullut. Vaihdoin reikää ja kokeilin kolme muutakin mistä tulisi parhaiten ja yhdestä sain vähän parempia särkiä n, 30-50gr. Puoli tuntia kerkesin tässä pilkkiä kun näin kahden pilkkijän tulevan kaukaa minun luo, ehdin jo ajatella että näinkö sain yksin kalastaa koko päivän. Näille kahdelle olin avannut reikiä joten niiden ei tarvinnut kairata ja hyvä näin, kalat eivät häiriintynyt lainkaan. Viimeiselle tunnille piti kaivaa pussi kun kalat meinasivat jo hyppiä pöntöstä ulos ja sain samalla laskea minkä verran tulee tunnissa näitä pieniä särkiä. Neljä tuntia meni nopeaan ja pussiin kertyi n,4,5kg tunnissa. Pilkkinä oli koko ajan Särki-Ellu ja koukkuna 16nr sinikromi-oranssilla pisteellä. Hauki vei tämän morrin ja jouduin laittamaan tilalle nr 14 koukun samoilla väreillä mutta tarttui siihen hyvin nämä pienetkin särjet. Siimana oli 0,20 stroft ja tapsin pituutena 14cm. Punnitukseen oli kolmen kilometrin matka ja hyvin sain taas hien pintaan. Punnitukseen tultuani näin ettei muilla ollut ylimääräistä pussia ja kaloja sain kerättyä 17,5kg ja ykkös sija jälleen, seuraavalla oli 15kg. Jaana pilkki koko kisan luodolla jonne alussa kävelin ja oli pilkkinyt samalla pilkillä kuin minä ja pieniä särkiä 8,6kg. Laskin Jaanan särjet hänen mielikseen ja tulokseksi sain 427 kpl joten keskipaino oli 20,27gr, näillä Jaana sai naisten voiton.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *